maanantai 20. elokuuta 2007

Yhteinen kieli

Muuton myötä saimme uudet naapurit. Lapset löysivät toisensa nopeammin kuin olisin arvannutkaan. Eilen Ada järkkäsi treffejä ikäisensä pojan kanssa oikein urakalla, kysymättä äidiltä, ja osa ajankohdista meni tietysti heti mönkään muiden menojen vuoksi. Hyvä, että tyttö äkkäsi mennä kertomaan muutoksista, ettei heti tullut ekoja ohareita.

Enivei, oli hauskaa huomata, että lapsilla kieli ei ole ongelma. Poika puhuu äidinkielenään venäjää, mutta osaa kyllä suomeakin. Selvästi alkuun oli kynnys ryhtyä rupattelemaan tyttöjen kielellä, eivätkä meidän tytöt tietenkään osaa sanaakaan venäjää. Toisella kotimaisella ja englanniksi ne tärkeimmät kyllä sujuvat (kuten "I love you" ja "kom hit"). Lapsilla näytti kuitenkin eräs yhteinen kieli löytyvän heti ensi kohtaamisesta. Kieli, joka on aikuisille hiukan hankalampi. Ensimmäinen puolituntinen nimittäin kului nauraessa. Voi sitä kikatusta ja hihkumista, mitä tenavakolmikko sai aikaan juostessaan ympäri pihamaata.

sunnuntai 19. elokuuta 2007

Ohikiitävää

Joskus asiat tapahtuvat yllättäen, kuten olen jo parissa kirjoituksessa todennut. Jopa sellaiset asiat, joita on jotenkin osannut odottaa, voivat lopulta yllättää. Silloin sitä tulee miettineeksi, olisiko sittenkin voinut toimia toisin, olisiko sittenkin ehtinyt käymään useammin.

Kaipaan sinua sittenkin, vaari.

Yhä enemmän aikaa
kaipaan olla yksinäni.
Yhä vähemmän puhuttavaa,
huomaathan kumppanini.
Yhä maailma vaahtoaa,
keinottelevat kelmit hämärässä.
Mutta minun kuohuni taukosivat
ja hetkeksi kaikki on tässä.

Toivon, että olet olemassa
ja että sinulla on kaikki valta,
että minua kannat ja kuuntelet
myös tiheimmän pimeän alta.
Toivon, että minut loit
tai edes palasen kaikesta tästä.
Nyt ei mitään lisättävää
ole elämästä.

(J. Behm 2001)