sunnuntai 24. kesäkuuta 2007

Asioita nurkan takana

Moni on ehkä kuullut sanonnan "se tuli ihan nurkan takaa". Mistähän moinen sanonta on saanut alkunsa? Lukion ruotsin tunnilta jostain syystä jäi erityisesti mieleen fraasi "alldeles om hörnet", mutta se taas viittaa hiukan toisen suuntaiseen nurkantakaisuuteen. Silloin kerrotaan jonkin sijaitsevan melkein nurkan takana, jolloin siis tiedossa on, että se jokin sijaitsee siellä. Sen sijaan, jos jokin asia "tulee nurkan takaa", ei ehkä tiedetä tai ei osata odottaa, että se jokin todella on siellä.

Nurkantakaiset asiat voivat olla sekä positiivisia että negatiivisia. Yhteistä niille on niiden yllättävä luonteenpiirre. Lähipiirissä on viimeaikoina ollut molempia. Negatiivinen asia saattaa olla itsen tai jonkun läheisen sairastuminen, työttömäksi jäänti tai jopa kuolema. (Suuri osanottoni Bergiusten perheelle.) Tavallaanhan kaikki näistä ovat tavalla tai toisella odotettavissa, mutta kuitenkin sitä toivoo, että ei osuisi omalle kohdalle.

Positiivisia asioita voisivat olla vaikkapa yllättävä työtarjous, hyvän ystävän vierailu tai vaikkapa positiivinen viiva perheenlisäystä enteilevässä testissä. Näistä viimeisin tietysti riippuu testin tekijän elämäntilanteesta ja toiveista, mutta usein ensin negatiiviseltakin tuntuvasta "plussasta" muodostuu ihan kiva positiivinen juttu. Vaikka tietenkään ei aina niinkään – sääli sinänsä.

Myös yllättävä opiskelupaikan saanti voi olla positiivista. Se jää nähtäväksi. Jännittävää se ainakin on. Ja tuli aivan nurkan takaa!

Ei kommentteja: