torstai 21. syyskuuta 2006

Melkein vankilassa

Nyt se tapahtui. Jouduin vankilaan – melkein. Sieluni silmin näin perheeni allapäin tapaamassa minua muovisen ikkunan takaa. Tiedäthän, sellaisessa kopissa, jossa toinen istuu pleksin takana ja puhelinluurin välityksellä saadaan ääni kulkemaan seinän toiselle puolelle.

Mitenhän muuten on, olisinko niin kieromielinen, etten nostaisikaan luuria? Ajattele, miten herkullinen tilanne: joku on tullut tapaamaan sinua ja on siinä aivan lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Hän yrittää sanoa sinulle jotakin, muttei tietenkään saa ääntään kuuluville, ellet itse nosta kuuloketta kuullaksesi. Siinä hän yrittää, sinä et vastaa, eikä hän tietenkään voi asialle mitään. Lopulta, kun vieraisille tullut henkilö hermostuu ja alkaa paukuttaa pleksiä, vartijat tulevat ja pidättävät hänet. Lopulta hän saa äänensä kuuluville – viereisestä sellistä.

Mutta siihen minun tapaukseeni... Ajelin siis Atalassa kohti anoppilaa. Mainittakoon, että olen samaista reittiä ajanut monet kerrat aiemminkin. Nopeuteni oli juuri kohdallaan enkä osannut lainkaan aavistaa piakkoin rikkovani liikennesääntöjä. Pysähdyin kääntyäkseni T-risteyksessä vasemmalle. Ajoin siis T:n toisesta sakarasta, joten vaihtoehtoina olisi ollut ajaa suoraan tai kääntyä vasemmalle. Tarpeeni kohdistui vasemmalle kääntyvään tiehen ja jouduin tietenkin pysähtymään odottamaan kääntymisvuoroa. Tie oli tuohon aikaan melko vilkas ja jouduin ylittämään vastaantulijoiden kaistan.

Siinä odotellessani pistin merkille, että vastaan tulevassa autojonossa on myös poliisiauto. Kunniallinen kansalainen kun olen, poliisiauton näkeminen sai aikaan reaktion: "nopeus, turvavyö, valot, hyvä ryhti." Tällä kertaa missään ei voinut olla vikaa, koska olin muistanut myös laittaa vilkun päälle ja vieläpä oikeaan suuntaan. Minä odottelin siis kaikessa rauhassa. Poliisiauton mennessä ohitseni näin, kuinka autoa ajanut poliisi heristi minulle sormeaan!

Koskapa en milloinkaan ole ottanut yhteen virkavallan kanssa, tämä sormen heristäminen oli kuin raipparangastus lainkuuliaiselle sydämelleni. Perin hämmentyneessä olotilassa ajoin määränpäähäni pohtien, mikä oli voinut mennä vikaan. Olen pohdinnoissani päätynyt seuraavanlaiseen lopputulokseen: minun olisi tuossa risteyksessä pitänyt pysähtyä odottamaan kääntymisvuoroa ehdottomasti ennen suojatietä, eikä sen jälkeen. Jälkeenpäin ajatellen tuo on itsestäänselvä asia. Siinähän minä vilkuttelin vasemmalle keskellä risteystä. Ei ole kumma, jos poliisi vilkuttelee takaisin.

Yhtä kaikki, matka jatkui turvallisesti ja minä olin kokemuksen rikkaampi.

tiistai 12. syyskuuta 2006

Omenoissa piilee onni

Omenakausi on parhaimmillaan. Hienoa! Omenat ovat terveellisiä ja näppäriä ottaa välipalaksi. Asiasta tekee hankalan se, etten ole niin hirmuisen ihastunut tuoreisiin omenoihin, mikäli ne ovat vielä hiukan liian happamia. Jatkojalostuksen huono puoli on se, että useimmiten omenasta jalostetaan jotakin ei-niin-terveellistä tavaraa, kuten omenahilloa (kiloittain sokeria), uuniomenoita (sokerin lisäksi voita) tai omenapiirakkaa (voi, sokeri, kerma ja rahka). Ainakin meidän perheessämme syyskauteen sijoittuu kummallinen leipomuspiikki.

Palatakseni omenain hyviin puoliin, aina syntyy omenajätettä. Tässä tarkoitan jätteellä sellaisia omenoita, jotka eivät nirppanokkaisille ihmisille (koko länsimainen ökykansa) käy ravinnoksi. Niinpä hevoiset – eläimistä jaloimmat – viettävät kissanpäiviä syysaikaan saadessaan ihmiskunnalle kelpaamattomia herkkuja ruoka-astioihinsa. Tähän herkutteluun lukeutuvat myös porkkanat, jotka ovat väärän mallisia kaupan vihannesosastolle.

Myös hillo- ja mehumarkkinat kotitalouksissa hyödyntävät tehokkaasti hiukan epäilyttävän näköisiä hedelmiä, mutta varmasti myös moni kaupunkilainen (jolla ei ole hevosia naapurustossa) ajattelemattomuuksissaan heittää ruhjoutuneet, mutta terveet omenat biojätteeseen tai pahimmassa tapauksessa roskakoriin. Tekeeköhän kukaan tässä yhteiskunnassa minkäänlaista kampanjointia vajavaisten puutarhatuotteiden hyötykäytön puolesta? Syytä olisi, sillä omakotialueilla kierrellessä näkee hurjat määrät maahan tippuneita hedelmiä, joille tallikansa löytäisi käyttöä kyllä.

Ugh, olen paasannut.

Post script
Oi onnettomuutta, jos ryhtyy kirjailemaan silloin kun ei pitäisi...

maanantai 4. syyskuuta 2006

KrhÖH!

Se on täällä.

Loppuviikosta kurkkua hiukan kutitteli ja aamu aamulta Se muuttui vain kiusallisemmaksi. Viime yönä Se siirtyi nenään. Nyt olen tukossa ja Se pyrkii nenästä pihalle.

Olen saanut syysflunssan.